FastFix sai kansainvälisen patentin
Granan käänteentekevä uutuus FastFix on patentoitu kansainvälisesti. FastFix-pikakiinnitys mahdollistaa hanan asentamisen altaaseen jopa alle 30 sekunnissa. Hanan keskimääräinen asennusaika on noin puoli tuntia. FastFix säästää LVI-asentajalta aikaa ja vaivaa. Tämän vuoksi myös kuluttajan lasku pienenee. LVI-asentajat ovat ottaneet FastFix-hanat ilolla vastaan. ”Teimme LVI-asentajille kyselyn, jossa kysyttiin millaisia ominaisuuksia haluaisitte hanoissa olevan. Lähes kaikki kyselyyn vastanneet toivoivat että allaskaapissa ei tarvitsisi maata niin pitkään. Se innoitti meitä”, kertoo Granan toimitusjohtaja Hannu Reiman. Grana toivoo, että tulevaisuudessa FastFix löytyisi kaikista maailman hanoista. Jos näin olisi, yksi LVI-asentaja pystyisi asentamaan työuransa aikana kaikki maailman hanat uudelleen. ”Granan suuri unelma on yhteistyö kaikkien hanavalmistajien kanssa, jotta tätä keksintöä voitaisiin käyttää yhteiseen hyvään ja standardoida se. Maailmassa asennetaan kymmeniä miljoonia hanoja vuodessa. Sillä on merkitystä asennetaanko niitä minuutteja vai tunteja”, sanoo Hannu Reiman. |
|
|
